tiistai 3. toukokuuta 2016

ESC 2016, Automaattiset finalistit

Kaikki tämän vuoden semifinaaleissa kilpailevat kappaleet on jo tässä blogissa esitelty. Kuitenkin kuudella viisujen osallistujamaalla eli Big 5-mailla ja Ruotsilla on etulyöntiasemana automaattinen finaalipaikka. Nämä kappaleet tullaan siis takuuvarmasti näkemään vuoden 2016 Eurovision laulukilpailun finaalissa 14. toukokuuta.

ESPANJA: Barei – Say yay!

Espanjan hauska pikku pop kieltämättä jää mielen ja kaikessa kasvussaan on ihan innostava paketti, mutta tämä saa helposti miettimään, onko tässäkin hieman seinäruusu. Kyllä tämä nyt kuultuna kivalta kuulostaa, mutta miksi äänestäisin tätä? Voihan tämä ihanteelliselta esiintymispaikalta yllättää, mutta viime vuonnakin Espanjan ihan pätevä fanisuosikki taisi melko samoista syistä flopata melkoisesti. Toki raatikannatusta varten ei tarvitse olla kenenkään ykkössuosikki, mutta tuskinpa tällä ainakaan kovin paljoa finaalin mediaanin yläpuolelle sijoitutaan.

ISO-BRITANNIA: Joe & Jake – You're not alone

Isossa Britanniassa siirryttiin tänä vuonna taas vuosien jälkeen kansanvalaan viisunvalinnassa. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 maan edustuskappale valittiin julkisessa euroviisukarsinnassa. Tosin muistettavaa on myös, että vuosina 2003-2008 Iso-Britannia tapsi olla vuodesta toiseen finaalin peränpitäjä. Samanlaista kohtaloa voisi maalle odottaa tänäkin vuonna, ainakin Iso-Britannia on vedonlyöntitilastojen perusteella ehdottomasti heikoimmassa asemassa oleva automaattinen finalisti. Tässä kun on kappale, joka on "ihan kiva", mutta varmasit melkoinen hukkuja 26 finalistin joukossa. Vaikka olisihan sitä kivaa, että jatkossakin britit saisivat olla valitsemassa viisuaan julkisessa viisukarsinnassa, tämän vuoden kokemuksen perusteella se tuskin vaikuttaa kannattavalta. Näiltä tuntumilta veikkaisin tätä ehdottomasti hukkuvinta automaattista finalistia finaalin jumboksi.

ITALIA: Francesca Michielin – No degree of separation

Vuonna 2011 viisuihin palannut Italia on tuon jälkeen ollut neljänä vuotena viidestä finaalin kärkikymmenikössä, ja viime vuonna maa voitti jo puhelinäänet ylivoimaisesti ja olisi siis ilmiselvästi ollut Euroopan aito suosikki viisuissa. Tänäkin vuonna maa tuntuu olevan vahvoilla selvästi italialaisella musiikilla ja taas olen Italian ottanut omaksi suosikikseni. Varsin kaunis mahdollisesti maailman parhaalla laulukielellä suurelta osin laulettu kappale kuulostaa hyvin potentiaaliselta menestyjältä, onhan Italia 2010-luvulla muutenkin menestynyt tällaisella. Tänä vuonna Italia nyt ei ihan samanlainen ennakkosuosikki ole kuin viime vuonna, mutta kyllä tässä minusta silti on ainesta noin 8.10. sijalle.

RANSKA: Amir – J'ai cherché

Ranska taas on tänä vuonna automaattisista finalisteista se suurin ennakkosuosikki. 3.5. katsottuna kappale on vedonlyöntitilaston toisena. Ja onhan tässä, hauskan mieleenjäävä pop, joka kuulostaa 2010-luvulta. Ranskalle voisi muutenkin olla melkoisen mieluisaa voittaa viisut taas, maa kun on voittanut viimeksi vuonna 1977. Toivottava tosin on, että euroviisujen tuottajat eivät jatka Ranskan syrjintää, sen jälkeen, kun vuonna 2013 tuottajat alkoivat päättää esiintymisjärjestykset, on Ranska aina saanut ainakin melkein pahimman esiintymispaikan siltä finaalin puoliskolta, jolle se on arvottu. Mutta hyvältä tai vähintään kohtuulliselta esiintymispaikalta tämä kuulostaa ihan potentiaaliselta voittajalta. Ja kyllähän Pariisi toukokuussa 2017 kuulostaisi ihan houkuttelevalta viisumatkakohteelta.

RUOTSI: Frans – If I were sorry

2010-luvulla euroviisuja dominoinut Ruotsi on vuodesta 2011 alkaen sijoittunut neljänä vuotena viidestä kärkikolmikkoon ja jälleen kerran vedonlyöjät pitävät Ruotsia melko vahvana voittajasuosikkina. Ja onhan tässä ihan sympaattinen pikku pop nuorelta joulukuussa 1998 syntyneeltä Frans-solistilta. Kuten Ruotsi aina, tämä tulee joka tapauksessa saamaan osakseen melkoisen tuomarikannatuksen, mutta mitenkäs puhelinäänestyskannatus, kun tämä on jo arvottu finaaliin alkupuoliskolle esiintymispaikalle 9. Toki tuottajilla on yhä melko vapaat kädet päättää, mitä pistää paikoille 8 ja 10, ja tällä voi luoda melkoisen kontrastin Ruotsiin. En löydä tämän vuoden viisuista juuri suoraa kilpailijaa tälle, joten mahdollisesti alkupään esiintymispaikka ei edes paljoa haittaa tätä. Eiköhän Ruotsi ole jälleen kärkiviisikossa.

SAKSA: Jamie-Lee Kriewitz – Ghost

Automaattisista finalisteista myös Saksa on noteerattu vedonlyöntilistoilla melko korkealle. Nuoren vuonna 1998 syntyneen Jaie-Leen kappaleen nimen mukaisesti aavemaisen painostava balladi kieltämättä pistää kuuntelemaan, Tämä synkkätunnelmaisuus tekee hyvällä esityksellä melkoisen varmasit raateihin vaikutuksen, ja kyllä tämä kuulostaa myös ihan mahdolliselta puhelinäänestyssuosikilta. Viime vuonna nollajumboksi jäänyt Saksa nyt ainakin parantaa menestystään tällä kertaa, tämä kuulostaa minusta ihan potentiaaliselta top-10-kappaleelta. Itsellänikin tämä kuuluu suurimpiin suosikkeihini tänä vuonna, joten todella toivon tälle top-10-sijaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti