perjantai 31. tammikuuta 2020

Hollannin linnuista pelihalliin, Alankomaat Eurovision laulukilpailussa

Kautta aikain 65. Eurovision laulukilpailu järjestetään toukokuussa 2020 Alankomaiden Rotterdamissa. Isäntämaan - jonka edellisestä isännöinnistä onkin jo 40 vuotta - kunniaksi julkaisen tässä keskipitkän oppimäärän Alankomaiden värikkäästä ja vaihtelevasta viisuhistoriasta.

Alankomaiden euroviisut soittolistana

Kooste Alankomaiden Euroviisuedustuskappaleista (Ikävä kyllä muutama esitys on ilmeisesti tekijänoikeussyistä hiljennetty).

1950-luvun lupaava alku

 

Alankomaiden viisut 1950-luvulla:
1956: Jetty Paerl - De vogels van Holland (sija ei tiedossa)
1956: Corry Brokken - Voorgoed voorbij (sija ei tiedossa)
1957: Corry Brokken – Net als toen (sija 1./10, 31 pistettä)
1958: Corry Brokken – Heel de wereld (jaettu 9./10, 1 p.)
1959: Teddy Scholten – Een Beetje (1./11, 21 p.)

Alankomat oli yksi seitsemästä maasta, jotka osallistuivat jo vuoden 1956 kaikkien aikojen ensimmäisiin viisuihin. Tavallaan Alankomaita voi sanoa myös aivan ensimmäisenä debytoineeksi maaksi, sillä kyseinen maa esiintyi kaikkien aikojen ensimmäisissä viisuissa ensimmäisenä, kappaleella De vogels van Holland. Vuonna 1956 ensimmäistä ja ainutta kertaa viisuhistoriassa kukin maa sai esittää aksi laulua, ja niinpä Luganon illassa 1956 kuultiin Alankomaista yös kappale Voorgoed voorbij. Sitä, miten nämä laulut kisassa pärjäsivät, voimme vain arvuutella, sillä tuolta vuodelta vain voittaja julkaistiin.

Kovin kauaa Alankomaiden ei kuitenkaan tarvinnut ensimmäistä viisuvoittoaan odotella, sillä jo vuonna 1957 maata edustanut Corry Brokken toi maalle ensimmäisen viisuvoiton kappaleella Net als toen. Laulu edusti tuolle vuodelle hyvin tyypillistä vanhahtavaa iskelmää, mutta kieltämättä kappaleessa on yksi koukku, joka saa sen erottumaan vuoden tasaisesta massasta, lopussa koittava koko orkesterin ja viulistin vaihtelu. Saattaa kuulostaa asurdilta, että noin pieni tekijä olisi voinut ratkaista voiton, mutta vuoden 1957 kilpailijakaarti oli kyllä suoraan sanoen melko yksitoikkoinen, josta oli helppo erottua.

Nykyajalle itsestäänsevä voittaja isännöi -periaate otettiin viisuissa käyttöön sopivasti vuonna 1958, joten vuotta Brokkenin voiton jälkeen Alankomaat pääsi järjestämään Hilversumin AVRO-studioilla ensimmäiset omat viisunsa. Mutta näissä viisuissa nähtiin taas, kuinka onni saattoi kääntyä. Hallitsevaa voittajamata edusti jälleen hallitseva viisuvoittaja Corry Brokken, mutta tällä kertaa Alankomaiden oli tyydyttävä Luxemburgin kanssa jaettuun viimeiseen sijaan elkoisen tylsällä balladilla Heel de wereld. Kyseessä oli vuoteen 2018 asti viisuhistorian ainoa kerta, jolloin isäntämaa jäi finaalin viimeiseksi*, ja Corry Brokken on edelleen ainoa artisti, joka on sijoittunut Euroviisuissa sekä ensimmäiseksi että viimeiseksi. Kyseinen kappale muuten kisasi viisuissa pahamaineisella esiintymispaikalla 2, jolta kukaan ei vieläkään ole onnistunut voittamaan viisuja, ja ehkäpä tätä voidaan pitää viisuhistorian varhaisimpana esimerkkinä surullisenkuuluisasta kakkospaikan kirouksesta.

Kauaa Alankomaiden ei kuitenkaan tarvinnut kotikisatappiota niellä, sillä vuonna 1959 oli aika uuden nousun. Teddy Scholtenin eloisasti esittämä pirteä 1950-lukuinen iskelmä Een beetje oli taas viisutuomarien mieleen, ja Alankomaista tulikin tuolloin ensimmäinen maa, joka oli voittanut viisut kahdesti. Myös voittokappaleen sanoittanut Willy van Hemert oli sanoittanut jo vuoden 1957 voittoviisun, jolloin hänestä tuli ensimmäinen kahta viisuvoittaja tekemässä ollut lauluntekijä. Voinee siis sanoa, että Alankomailla viisutaival lähti käyntiin melko hyvin.

*Vuoden 2015 viisufinaalissa sekä Saksa että isäntämaa Itävalta saivat nolla pistettä, mutta tie-break-sääntöjen mukaan Itävalta voitti Saksan, koska oli esiintynyt ennen Saksaa.


Ailahteleva 1960-luku


Alankomaiden viisut 1960-luvulla:
1960: Rudi Carrell - Wat een geluk (12./13, 2 p.)
1961: Greetje Kauffeld - Wat een dag (jaettu 10./16, 6 p.)
1962 De Spelbrekers - Katinka (jaettu 13./16, 0 p.)
1963: Annie Palmen - Een speeldoos (jaettu 13./16, 0 p.)
1964: Anneke Grnloh - Jij bent mijn leven (jaettu 10./16, 2 p.)
1965: Conny Vandenbos - 't is genoeg (11./18, 5 p.)
1966: Milly Scott - Fernando en Filippo (15./18, 2 p.)
1967: Thérèse Steinmetz - Ring-dinge-ding (jaettu 14./17, 2 p.)
1968: Ronnie Tober - Morgen (jaettu 16./17, 1 p.)
1969: Lenny Kuhr - De troubadour (jaettu 1./16, 18 p.)
 
Vaikka Alankomaat voitti vuoden 1959 viisut, maan yleisradioyhtiö joutui silti toteamaan, etteivät sen varat riittäneet toisen kansainvälisen laulukipailun järjestämiseen näin pian. Näin vuoden 1960 viisut pidettiin Lontoossa, perinteisesti viisuissa jos edellisvuoden voittajamaa ei ole ollut halukas isännöimään, BBC on tullut apuun.

Vaikka ensimmäisinä neljänä vuotena saavutettujen kahden viiuvoiton jälkeen vaikutti epäilemättä silti, että Alankomaista olisi tulossa eräs viisujen menestyjämaista, uudelle vuosikymmenelle tultaessa oli jo tiedossa alamäkeä. Vuonna 1960 maata edusti Rudi Carrell laululla Wat een geluk, jonka tekijätiimi Dick Schallies ja Willy van Hemert olivat tehneet edellisvuoden voittokappaleen. Kuitenkin tällä kertaa ma ei ollut yhtä onnekas, vaan kohtalona oli jäädä uuden vuosikymmenen ensimmäisissä viisuissa toisiksi viimeiseksi. Suuri menestys ei ollut myöskään jaetulle 10. sijalle vuonna 1961 jäänyt Wat een dag.

Vuosi 1962 oli kuitenkin malle vielä murskaavampi. Tuolloin käyttöön otetulla uudella pisteytysjärjestelmällä saatiin viisuhistorian ensimmäiset nollapisteviisut, ja Alankomaita edustanut nopea iskelmä Katinka sai kysenalaisen kunnian olla yksi neljästä ensimmäisestä Eurovision laulukilpailussa nolla pistettä saaneesta kappaleesta. Nollapisteistä huolimatta laulu oli Alankomaissa kohtuullinen listamenestys jäi maassa elämään paremmin kuin monet muut maan 1960-luvun viisut. Maan tappioputki ei kuitenkaan päättynyt tähänkään, vaan vuonna 1963 maa sai toista vuotta putkeen nollapisteet balladilla Een speeldoos.

Myöskään Alankomaiden viisut 1964-1968 eivät olleet kummoisia menestystarinoita. Mainitsemisen arvoinen on kuitenkin vuoden 1966 Fernando en Filippo, jonka esittänyt Milly Scott käytti ensimmäisenä viisuartistina kädestä pidettävää mikrofonia, mikä mahdollisti huomattavasti aiempaa vapaamman liikkumisen lavalla, Scott todella myös hyödynsi tätä mahdollisuutta eloisassa esityksessään. Surinamelaissyntyinen Milly Scott herätti myös lehdistön huomion olemalla euroviisuhistorian ensimmäinen tummaihoinen artisti.

Vaikka 1960-luku ei Alankomailta muuten erityisen hyvin mennytkään - paras sija vuoina 1960-1968 oli jaettu 10. sija vuosina 1961 ja 1964, maa ei silti lannistunut, ja vuosikymmenen viimeisenä vuotena oli aika revanssille. Vuoden 1969 viisujen tulos on kenties kaikkien aikojen kiistellyin, sillä äänestyksen lopuksi jaetulla ensimmäisellä sijalla oli neljä kappaletta. Säännöissä ei sanottu, mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä, joten kaikki neljä julistettiin voittajiksi. Yksi neljästä voittokappaleesta oli Alankomaita edustanut De troubadour. Näin maa sai taputeltua vuosikymmenensä kolmannella viisuvoitolla. On tosin todettava, että nykyisin De troubadour kuuluu viisuhistoriassa melko unohdettuihin voittajiin, eikä siitä tullut kunnollista hittiä edes omassa maassaan, single oli Alankomaiden listoilla vain viikon 18. sijalla.

1970-luvun uusi nousu

Alankomaiden viisut 1970-luvulla:
1970: Hearts of Soul - Waterman (7./12, 7 p.)
1971: Saskia & Serge - Tijd (jaettu 6./18, 85 p.)
1972: Sandra & Andres - Als het on de liefde gaat (4./18, 106 p.)
1973: Ben Cramer - De oude muzikant (14./17, 69 p.)
1974: Mouth & MacNeal - I se a star (jaettu 4./17, 15 p.)
1975: Teach-in - Ding-a-dong (1./19, 152 p.)
1976: Sandra Reemer - The party's over (9./18, 56 p.)
1977 Heddy Lester - De mallemolen (12./18, 35 p.)
1978: Harmony - 't is OK (13./20, 37 p.)
1979: Xandra - Colorado (12./19, 51 p.) 

Neljän maan voitettua vuoden 1969 viisut yksi dilemma luonnollisesti oli, missä pitää kisat seuraavana vuonna. Kaikki vuoden 1969 voittajamaat ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi, mutta arpa ratkaisi isännyyden Alankomaille, niinpä 1070-luvun ensimmäiset viisut pidettiin Amsterdamin RAI-kongressikaskuksessa.

Amsterdamin viisut olivat kuitenkin huomattavasti pienemmät kuin mihin oli totuttu. Kaikki pohjismaat sekä Portugali jättäytyivät pois edellisvuoden tulossotkujen vuoksi ja jo Francon espanjassa vuonna 1969 pidettyjä viisuja boikotoinut Itävalta sai syyn toiseen boikottivuoteen. Näin Amsterdamissa mukana oli vain 12 maata. Suomessa vuoden 1970 viisut jäivätkin kokonaan vaille huomiota, tapahtumaa ei lähetetty Suomessa ja vuonna 1973 Suomen euroviisukarsinnoissa juontaja Apeli Halinen jopa väitti, että vuonna 1970 kilpailua ei olisi järjestetty ollenkaan!

Toisin kuitenkin oli, ja vuonna 1970 hollantilaisisännät toivatkin euroviisulähetykseen uuden ominaisuuden, josta on sittemmin tullut erottamaton osa viisuperinnettä, ennen kutakin esiystä nähtävät postikortit. Myöskin yleistyvän väritelevision myötä vuonna 1970 lava nähtiin värikkäämpänä kuin koskaan aiemmin.

Alankomaat pääsi myös avaamaan 1970-luvun viisut, sillä maata edustanut Hearts of Soul -trio esiintyi heti ensimmäisenä. Kappaleen Waterman menestys ei kuitenkaan ollut kummoista vaan sen oli tyytyminen seitsemänteen sijaan 12 kilpailijan joukossa. Seuraavina vuosina luvassa oli kuitenkin jo parempaa menestystä. 1971 Saskia & Serge -dueton vanhahtava tunnelmallinen balladi Tijd ylsi jo 18 maan joukosta kuudennelle sijalle. Alankomaiden kolminkertaisen viisuedustaja Sandra Reemerin viisudebyyti, Andeas Holtenin kanssa esitetty duetto Als het om de liefde gaat taas toi maalle jo kunniakkaan neljännen sijan ja tulipa kappaleesta myös jonkinasteinen hitti maassaan, kappale pysyi Alankomaiden singlelistalla yhdeksän viikkoa ja ylsi parhaimmillaan kolmannele sijalle.

Vuosina 1973-1976 Eurovision laulukilpailussa oli ensimmäistä kertaa käytössä kielivapaus, ja Alankomailla onkin ollut tapana esitää viisnsa englanniksi sen ollessa mahdollista. Ehkäpä vuoden 1973 tilapäinen floppi hollannin kielellä rohkaisi maata esittämään viisunsa englanniksi, mikä näkyikin parannuksena tulostaululla. Vuona 1974 maata edustanut Mouth & MacNeal -duetto kisasi toelliseksi viisuklassikoksi nousseella kappaleella I see a star, jonka esitys on ikimuistoinen erityisesti solisteja muistuttaneiden posetiivinukkjen takia. ABBA:n vuonna Alankomaiden milenpainuva viisu ylsi kunniakkaalle kolmannelle sijalle ja tulipa laulusta myös kansainvälinen hitti, joka nousi listoille Alankomaiden lisäksi Belgiassa, Irlannissa, Iso-Britanniassa ja Norjassa.

Kiistatta Alankomaiden 1970-luvun huipentuma koetiin vuonna 1975, jolloin maata edusti Teach-in-yhtye salakavalan tarttuvalla rallilla Ding-a-dong, jonka englanninkielinen sanoitus on aivan yhtä järjetön kuin otsikko antaa ymmärtää. Viisuhistoriassa on kuitenkin monesti osoitettu, että sanoilla ei ole juuri väliä menestyksen kannalta. Alankomaat kisasi vuoden 1975 finaalissa heti ensimmäisenä ja vuonna 1975 viisuissa otettiin käyttöön klassikoksi muodostunut pisteytysjärjestelmä, kukin maa antaa kymmenelle parhaaksi katsotulle laululle pisteitä kaavalla 12-10-8-7-6-5-4-3-2-1. Alankomaat saavuttikin ensimmäisenä douze points -vuonna tuon leendaksi muodostuneen pistemäärän yhteensä kuudelta eri maalta, ja yhteensä saavutetut 152 pistettä riittivät Alankomaiden neljänteen viisuvoittoon. Samalla kappaleesta tuli ensimmäinen viisuissa heti ensimmäisenä esitetty viisuvoittaja. Vaikka voittoviisu ei kaupallisessa menestyksessä yltänytkään monien muiden 1970-luvun voittajien tasolle, nousi kappale omassa maassaan listasijalle 3. ja oli listaykönen Norjassa ja Sveitsissä. Näin Alankomaat sijoittui vuosina 1971-1975 4/5 vuotena tuloslistan ylimpään kolmannekseen ja oli todella noussut 1960-luvun heikoista vuosista.

Vuonna 1976 Alankomaat pääsi järjestämään kolmannet viisunsa, ja taas ne päädyttiin pitämään uudessa isäntäkaupungissa. Uusia viisutuomioita päästiin jakamaan kansainvälisen tuomioistuimen kotikaupungissa Haagissa, jossa viisut pääsi juontamaan vuonna 1957 ensimmäisen viisuvoiton Alankoaille tuonut, sittemmin juristiksi kouluttautunut Corry Brokken. Mustassa puvussa ja suurissa silmälaseissa tapahtuman juontanut rokken näyttikin enemmän lakinaiselta kuin musiikkishow'n juontajalta. Kotikisaoissa maata edusti jo toista kertaa Sandra Reemer, jonka viisun The party's over säveltäjä Hans van Hemert muistettiin viisumenestyjä I see a starin tekijänä, ja viisu oli hitti omassa maassaan. Alankomaat lähtikin kotikisoihin yhtenä ennakkosuosikeista, ja saavutettu yhdeksäs sija tuntui pettymykseltä. Viisu taisi miellyttää tasaisesti vähän kaikkialla, sillä kappale sai pisteitä lähes kaikilta muilta mailta, mutta saadut pistemäärät olivat yleensä melko pieniä.

Voi vain arvailla, oliko syynä kielisäännön palautus, mutta 1970-luvun lopulla Alankomaiden viisumenestys alkoi jälleen takkuilemaan. Viisut De mallemolen, 't Is OK ja Colorado jäivät sijoille 12., 13., ja 12., siitäkin huolimatta, että viimeisen esitti kolmantena viisunaan maan viisulegenda Sandra Reemer uudella taiteilijanimellä Xandra. Alankomaiden visut eivät myöskän olleet enää samanlaisia hittejä omassa maassaan, yksikään äsken mainituista kappaleista ei yltänyt Alankomaiden singlelistan top-10:n.

Tasaisehko 1980-luku

Alankomaiden viisut 1980-luvulla:
1980: Maggie MacNeal - Amsterdam (5./19, 93 p.)
1981: Linda Williams - Het is een wonder (9./20, 51 p.)
1982: Bill van Dijk - Jij en ik (16./18, 8 p.)
1983: Bernadette - Sing me a song (7./20, 66 p.)
1984: Maribelle - Ik hou van jou (jaettu 13./19, 34 p.)
1986: Frizzle Sizzle - Alles heeft ritme (13./20, 40 p.)
1987: Marcha - Rechtop in de wind (jaettu 5./22, 83 p.)
1988: Gerard Joling - Shangri-La (9./21, 70 p.)
1989: Justine Pelmelay - Blijf zoals je bent (15./22, 45 p.)

Vaikka Alankomaiden vuoden 1979 tuloksen perusteella ei sitä arvaisi, vuonna 1980 Alankomaat pääsi järjestämään jo neljännet viisunsa. Vuonna 1979 toista vuotta putken voittanut Israel ei taloudellisiin syihin vedoten halunnut järjestää toisia viisuja putkeen, eikä yleensä apuun tullut Iso-Britannian BBC:kään ollut tällä kertaa isännöintivalmis. Niinpä vuoden 1980 vietiin Haagiin Congresgebouw-keskukseen, jossa jo vuoden 1976 viisut oli pidetty. Kyseessä on viisuhistorian viimeisin kerta, jolloin isäntämaana ei ole toiminut edellisvuoden voittajamaa. Vuoden 1980 viisut myös muistuttivat lavaltaan ja grafiikaltaan erittäin paljon vuotta 1976.

Haagissa pidetyissä viisuissa isäntämaata edusti vuoden 1974 legendaarisesta Mouth & MacNeal -duosta tuttu Magie MacNeal, joka lauloi Amsterdamista. Pisteidenlasku alkoikin viisulle erittäin lupaavasti, ja aluksi Alankomaat johti äänestystä, mutta lopulta viisu jäi viidennele sijalle. Tämä oli kuitenkin maan paras sijoitus 1980-luvulla.

Yleisesti ottaen 1980-luku meni Alankomailla varsin keskinkertaisesti. Maa ei sijoittunut kärjen tuntumaan kertaakaan, mutta toisaalta Kojon vuonna 1982 kolmanneksi viimeiseksi sijoittunutta Jij en ik -tyhjänpäiväisyyttä, jonka uskomatonta kyllä oli säveltänyt vuoden 1975 voittovisun tekijä Dick Bakker, lukuun ottamatta maa ei myöskään jäänyt tulosluettelossa viimeisten joukkoon.

Vaikka viisutulosten perusteella sitä ei uskoisikaan, 1980-luvun Alankomaiden viisuista myöhemmin elämään on jäänyt vuoden 1984 yksinkertaisuudessaan ja intiimiydessään toimiva luoava balladi Ik hou van jou, joka uskomatonta kyllä jäi vuoden viisuissa vasta jaetulle 13. sijalle. Onneksi jonkinlaisena kompensaationa tästä kappale otettiin vuonna 2005 viisujen 50-vuotiajuhlien yhteydessä julkaistulle Congratulations: 50 years of Eurovision Song Contest -kokoelmalevylle.

Vaihtelevasta menestyksestä huolimatta Alankomaat osallistui Eurovision laulukilpailuun joka vuosi vuosina 1956-1984, mutta vuonna 1985 oli aika ensimmäiselle välivuodelle. Ainakaan virallisesti vetäytymisen syynä ei ollut heikentynyt viisumenestys vaan se, että viisujen finaalipäivänä oli Alankomaissa myös toisessa maailmansodassa kaatuneiden muistopäivä.

Vuoden 1986 Alles heeft een ritme -rallatus ei sekään tehnyt suurta vaikutusta kansainvälisissä viisuissa, mutta oli kuitenkin 1980-luvun Alankomaiden viisuista ainoa, joka nousi oman maansa singlelistan kärkikymmenikköön. Seuraavana vuonna rallatus Rechtop in de wind toi vielä jaetun viidennen sijan ja laulu jäi jonkinlaisen lassikon asemaan, mutta muita menestystarinoita 1980-luvun loppu ei enää Alankomaille tuonut. Erityisesti pettymystä saattoi herättää vuoden 1989 lopputulos, vielä päivää ennen finaalia Alankomaat oli voittajavedonlyönnin jaetulla ykkössijalla Iso-Britannian kanssa, mutta lopputuloksena oli 15. sija kisassa, jonka voittajaan vedonlyöjät eivät olleet etukäteen kiinnittäneet juuri mitään huomiota.

1990-luku, ailahtelua ja valonpilkahduksia

Alankomaiden viisut 1990-luvulla:
1990: Maywood - Ik wil alles met je delen (15./22, 25 p.)
1992: Humphrey Campbell - Wijs me de weg (9./23, 67 p.)
1993: Ruth Jacott - Vrede (6./25, 92 p.)
1994: Willeke Alberti - Waar is de zon? (23./25, 4 p.)
1996: Maxine & Franklin Brown - De eerste keer (7./23, 78 p.)
1997: Mrs. Einstein - Niemand heeft no tijd (22./25, 5 p.)
1998: Edsilia Rombley - Hemel en aarde (4./25, 150 p.)
1999: Marlayne - One good reason (8./23, 71 p.)

1990-luku alkoi Alankomailta melko samalla tavalla kuin edeltävä vuosikymmen päättyi. Alankomaat oli etukäteen ollut vuoden 1990 vedonlyöntitilastoissa kärkiviisikossa dramaattisella balladillaan Ik wil alles met je delen, mutta kilpailuiltana edellisvuoden floppi toistui ja maan oli tyytyminen 15. sijaan. Jälleen maassa petyttiin sijoitukseen, ja seuraavana vuonna likin vuorossa välivuosi - tosin ainakin viralisesti tälläkin kertaa syynä oli toisessa maailmansodassa kaatuneiden muistopäivän osuminen viisufinaalipäivälle.

Vuosina 1992 ja 1993 maa nousi jälleen kärkikymmenikköön kahden surinamelaissyntyisen artistin voimin. Varsinkin näistä viisuista jälkimmäinen, Ruth Jacottin kuudenneksi sijoittunut Vrede on jäänyt elämään melkoiseksi viisuklassikoksi.

Vuosi 1994 oli kuitenkin Alankomaille jo aikamoinen floppi. Maata edustanut kieltämättä varsin vaatimaton balladi Waar is de zon jäi kolmanneksi viimeiseksi neljällä pisteellä, mikä ei nyt mietittynä tunnu kovin yllättävältä, sillä vuoden 1994 viisut olivat hyvin balladipitoiset, ja Alankomaiden kappale todellakin hukkui massaan tuona vuonna. Tätä heikkoa vuotta seurasi Alankomaille välivuosi vuonna 1995, tuohon aikaan semifinaalijärjestelmään ei oltu vielä siirrytty, ja uusien Itä-Euroopan maiden mukaantulon myötä finaali pidettiin kohtuullisen kokoisena karsimalla pois edellisvuoden huonoimmin menestyneet maat.

Seuraavana vuonna Alankomaat teki jo menestyneemmän paluun duetolla Maxine & Franklin Brown, jonka ralli De eerste keer oli ainakin Alankomaiden vuosikymmenen suurin viisuhitti kotimaassaan. Sijoituskin oli mukava seitsemäs. Seuraavan vuoden tilapäisen notkahduksen jälkeen vuorossa olikin 1990-luvun paras sijoitus, kun arubalaissyntyisen Edsilia Rombleyn Hemel en aarde, jonka tekijätiimi muistettiin jo vuoden 1993 menestysviisun Vrede tekijöinä, toi peräti neljännen sijan. Vuosituhannen päätteeksi Alankomaat saavutti mukavan yhdeksännen sijan akustisella kitarapopilla One ood reason, mutta vuoden 1999 suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluneelle maalle tuokin oli ollut jo pettymys.

2000-luku ja yhä syvemälle suohon

Alankomaiden viisut 2000-luvulla:
2000: Linda Wagenmakers - No goodbyes (13./24, 40 p.)
2001: Michelle - Out on my own (jaettu 18./23, 16 p.) 
2003: Esther Hart - One more night (13./26, 45 p.)
2004: Re-Union - Without you (finaalin 20./24, 11 p.)
2005: Glennis Grace - My impossible dream (semifinaalin jaettu 14./25, 53 p.)
2006: Treble - Amambanda (sf. 20./23, 22 p.)
2007: Edsilia Rombley - On top of the world (sf. 21./28, 38 p.)
2008: Hind - Your heart belongs to me (sf. 13./19, 27 p.)
2009: De Toppers - Shine (st. 17./18, 11 p.)

Vaikka 1990-luvun lopulla Alankomaat vielä saavutti jonkinlaisia viisumenestyksiä, uudelle vuosituhannelle tultaessa maan menestykset olivat taas laskusuuntaisia. Vuosituhannen ensimmäisen vuoden viisu No goodbyes, joka oli melko tyypillinen 2000-luvun alun viisuhumppa, toi maalle vielä puolivälin sijoituksen - siitäkin huolimatta, että maa oli arvottuesiintymään pahamaineiselle esiintymispaikalle 2. Epäilemättä esityksen muistamisessa auttoi kenties koko viisuhistorian pinta-alaltaan laajin esiintymisasu, jonka taakse koko esityksen taustajoukko mahtui. Alankomaalaiset eivät muuten itse päässeet näkemään vuoden 2000 viisuja suorana, koska maassa finaalipäivänä tapahtuneen useita kuolonuhreja vaatineen räjähdeonnettomuuden takia maa ei halunnut lähettää viihteellistä ohjelmaa.

Kuitenkin vuonna 2001 maan kieltämättä vaatimaton balladi Out on my own, joka on 2000.luvun luultavasti heikkotasoisimmalle viisufinaalille melko vaisu avaus, jäi taas viimeisten joukkoon. Näin vuonna 2002 tiedossa oli Alankomaiden neljäs ja toistaiseksi viimeisin välivuosi. Vuosi 2003 olikin sitten melkoinen toisinto Alankomaiden vuodesta 2000. Maata edustanut 2000-luvun alun viisupop One more night saavutti tuloslistan puolivälin sijoituksen.

Vuonna 2004 viisuissa siirryttiin yhden semifinaalin järjestelmään, ja Alankomaiden tuon vuoden viisu osoittaakin, miten erilainen kilpailijajoukko voi vaikuttaa tulokseen. Semifinaalissa Alankomaat kisasi unelmien viimeisellä esiintymispaikalla rauhoittavalla, akustisella kitaraballadilla Without you ja läpäisi semifinaalin selvästi semifinaalin kuudentena. Kuitenkin finaalissa tilanne oli aivan toinen. Maa kisasi alkupäässä, ja siinä, missä semifinaalissa maalla ei ollut juuri genrekilpailua, nyt vastassa olivat melko samanlaiset esitykset Saksasta, Iso-Britanniasta, Norjasta ja Irlannista selvästi söivät Alankomaiden kannatusta, sillä tuloksena oli finaalin 20. sija 11 pisteellä, joista niistäkin kuusi tuli naapurimaa Belgialta. Without you oli yhden semifinaalin ajan (2004-2007) heikoimmin finaalissa menestynyt semifinaalin kautta tullut finalisti, ja sitä onkin usein käytetty hyvänä esimerkkinä siitä, miten erilainen kilpailijajoukko voi vaikuttaa menestykseen.

Vaan jos tuolloin Alankomaissa olisi tiedetty, mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaaan...

Vuoden 2004 finaalipaikka oli maalle vuosikymmenen viimeinen. Seuraavana vuonna tuleva America's got talent -finalisti Glennis Grace pääsi vielä semifinaalin puoliväliin, mutta suuresta semifinaalista se ei riittänyt jatkoon. Vielä heikommin menestyi Treble-trion Amambanda-viidakkorumpuesitys, joka jätti maan semifinaalin hännille. Mainittavaa on muuten, että Amambanda esiintyi semifinaalissaan heti Suomen Lordin jälkeen, ja kuulosti epäilemättä Suomen voitokkaan esityksen jälkeen melko vaatimattomalta.

Myöskään 1990-luvulla maan parhaan sijoituksen tuonut Edsilia Rombley ei toisella yrittämällään saanut maan menestystä juuri nousuun, vaan Helsingin jättisemifinaalissa On top of the world jäi auttamatta jalkoihin ja häntäpäähän. Myöskään 2000-vuosikymmenen viimeiset Alankomaiden viisut eivät yltäneet finaaliin.


2010-luku, pohjilta uuteen nousuun

Alankomaien viisut 2010-luvulla:
2010: Sieneke - Ik ben verliefd (sha-la-lie) (sf. 14./17, 29 p.)
2011: 3JS - Never alone (sf. 19./19, 13 p.)
2012: Joan Franka - You and me (sf. 15./18, 35 p.)
2013: Anouk - Birds (f. 9./26, 114 p.)
2014: The Common Linnets - Calm after the storm (f. 2./26, 238 p.)
2015: Trijntje Oosterhuis - Walk along (sf. 4./16, 33 p.)
2016: Douwe Bob - Slow down (f. 11./26, 153 p.)
2017: O'G3NE - Lights and shadows (1./26, 150 p.)
2018: Waylon - Outlaw in 'em (18./26, 121 p.)
2019: Duncan Laurence - Arcade (1./26, 498 p.)

Vuonna 2010 Alankomaat kokieli aivan uutta viisustrategiaa. Maa kutsui viisunsa säveltäjäksi veteraanimuusikko Pierre Kartnerin, ja maan viisukarsinnoissa kilpailtiin vain siitä, kuka kappaleen viisuissa esittäisi. Viisumenestrystä ei tälläkään kertaa tullut, mutta iloinen korvamato Ik ben verliefd (Sha-la-lie) nousi sentään oman maansa listaykköseksi. On muuten mielenkiintoinen yksityiskohta, että kielivapauden ajalla (1973-1976 ja 1999-) Alankomaat on esittänyt viisunsa hollanniksi vain kahdesti, silloin kun maan viisu on ollut Peteer Kartnerin sävellys (aikaisempi oli vuoden 1973 De oude muzikant).

Vuonna 2011 ei Alankomaille myöskään menestystä siunaantunut. 3JS-yhtyeen keskitien aikuisrock Never alone jäi alkupään esiintymispaikalta semifinaalin viimeiseksi, vaikka Suomen tuon vuoden edustaja Paradise Oskar oli nimennyt Alankomaiden viisun suosikikseen. Jo kahdeksannen semifinaalissa karsiutumisen putkeen toi seuraavana vuonna Joan Franka, jonka kantrirallatus You and me muistetaan lähinnä laulajan käyttämästä sulkapäähineestä. Alankomaiden vuosien 2005-2012 kahdeksan vuoden karsiutumisputki on koko semifinaaliajan pisin saman maan karsiutumisten putki.

Vaan vuonna 2013 oli aika aivan uudelle luvulle Alankomaiden viisuhistoriassa...

Alankomaat valitsi vuonna 2013 sisäisesti edustajakseen kansainvälistäkin maineikasta uraa tehneen Anoukin, jonka valinta viisuhin herätti heti huomiota. Eikä valinta tuottanut pettymystä, heti kun edustuskappaleeksi valittu vangitseva valssi Birds julkaistiin, kappale nousi vuoden ennakkosuosikkien joukkoon. Viisulavalla pelkistetyn tunnelmallisen esityksen tehnyt esittänyt Anouk lunastikin kaikki odotukset, ja toi maalle ensimmäisen finaalipaikan sitten vuoden 2004. Vuoden 2013 ensimmäisen semifinaalin läpimenijöitä julkistettaessa oli kyllä selvää, että tuottajat julkaistivat Alankomaat tahallaan viimeisenä, sillä lähetyksen päätteeksi saatiin aikamoinen kliimaksi, kun illan suurimpiin fanisuosikkeihin lukeutunut, niin monta vuotta putkeen karsiutunut maa pääsikin finaaliin. Finaalissa menestys jatkui ja saavutettu yhdeksäs sija oli maan paras sijoitus 2000-luvulla. Kappale menestyi erinomaisesti myös Alankomaiden listoilla, ja 4 890 000 katsojaa Alankomaissa kerännyt viisufinaali oli maassa vuoden katsotuin ohjelma (vertailun vuoksi, vielä vuonna 2008 Alankomaissa viisufinaalilla oli katsojia vain 750 000). On tosin todettava, että vuonna 2013 tuottajat siirtyivät päättämään esiintymisjärjestyksiä, ja selvästi ruotsalaisten viisutuottaien lellikki Alankomaat sai sekä semifinaalissa että finaalissa parhaan mahdollisen esiintymispaikan siltä puoliskolta, jolle se oli arvottu.

Seuraava vuosi toikin jatkoa menestykselle, jonka makuun maassa oli päästy. The Common Linnets -duon rauhoittava country Calm after the storm pelkistetyn tunnelmallisella esityksellä oli epäilemättä vuoden 2014 ensimmäisen semifinalin dramaturgista huipentumaa, ja menikin finaaliin semifinaalin voittajana. Finaalissa tuloksena oli peräti toinen sija, minkä lisäksi kappale oli myös vuoden 2014 viisujen suurin kansainvälinen kaupallinen menestys. Vuonna 2015 maa koki väliaikaisen notkahduksen, kun maata edustanut Walk along, vaikka olikin maan viisumenestyksen raiteilleen tuoneen Anoukin sävellys, karsiutui semifinaalissa, mutta tämä on Alankomaiden ainoa karsiutuminen vuoden 2012 jälkeen.

Ainoan karsiutumisensa jälkeen Alankomaat palasi tasaiselle menestystielle, ja vuosina 2016 ja 2017 vuorossa oli kaksi 11. sijaa ja myös vuonna 2018 maalle irtosi finaalipaikka The Common Linnets -duosta tutun Waylonin avulla. Vaan vuonna 2019 oli aika todelliselle Alankomaiden uuden nousun huipentumalle.

Vuodelle 2019 maan edustajaksi valittiin melko tuntematon Duncan Laurence, mutta kun kilpailukappale Arcade julkaistiin, maa nousi saman tien vedonlyöjien kärkeen. Pelkistetyllä ja tunnelmallisella esityksellä varustettuna Duncan täytti semifinaali-iltana kaikki odotukset ja toi maalle semifinaalin voiton. Finaalissakin Alankomailla näytti menevän hyvin, ja raatiäänten lukemisen jälkeen maa oli mukavasti kolmantena. Vaan yleisöäänten lukemisen lopuksi saatiin nähdä, kuinka raatiäänet voittanut Ruotsin John Lundvik floppasi yleisöäänissä, ja Duncan oli selvä voittaja. Kuten Duncan totesi voittonsa jälkeen This is to music first, always - voitto tuli yksinkertaisesti kappaleella eikä näyttävällä show'lla. 44 vuoden odotuksen jälkeen Alankomaat sai päättää uuden nousun vuosikymenensä viidenteen voittoonsa.

Alankomaiden tarina iisuissa 2005-2019 onkin mitä mainioin osoitus sinnikkyydestä ja lannistumattomuudesta vastoinkäymisten edessä. Vaikka Suomellakin viisumenestys on kääntynyt laskuun, meillä ei sentään ole takanamme kahdeksan vuoden karsiutumisputkea. Suomi voisikin ottaa oppia ja rohkaisua Alankomaista, vaikeuksista ja erittäin vaisusta viisumenestyksestäkin on vielä mahdollista nousta kohti huippua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti